selaan taas kuvias kyynel silmässä, ei siis mitään uutta..
kun sun kuvas vallottaa ruudun ja nään sun naamas, tekis mieli vittu vetää niskat paskaks!
Tajuuks sä et se on raskasta elää tässä tuskassa,
oon hukassa, kukaan ei oo enää vastas ku kukaan ei enää oota ku nousen bussista.
ennen odotti pieni auto jossai istui poika hymy huulilla ja katse oli vastustamaton.
katon kuuta, ei katse koskaan aurinkoa kohtaa. veri valuu,
mun ranteet auki on, kyynel valuu poskelt ja se koskee.
valvon yöt, nukun päivät, vedän aina hupun päähän ettei kukaan mua tunnistais.
valvon väkisin ja sua aina mietin. viel sut etin käsinni, ei vois olla paskempaa
ku olla näin katkera.
veitsi painuu syvemmälle ihoon, se syö mua ku rotat juustoo , käsis ei oo tuntoo.
tä on tätä mun niinsanotuksi kutsuttua elämää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti