Pelko, tunne katala

välillä tää tyttö toivoo ettei nää herää,
ei haluu enää
päivääkään elää,
koulukin on kuin tunteiden vankila,
mistä nyt selviää
tuurilla ja taidolla,
taitoa tarvitaan että selviää hengisä.
En päässyt
tästä jengist pois,
kuolleena maailma parempi mulle ois,
maailma ei parane
ihailemalla,
siitä ringistä selviät vain taistelemalla.

Kaikki tunteet
kadonnu, käsitys hävinnyt,
mutta oonhan mä nä viimiset vuodet ksin
selvinny,
milloin on se kaunis päivä? se jolloin loppuu mun huoleni
häivä
hakun vain tästä tuskasta kauas
henkistä murskasta lävätä
rauhas.

nyt odotan vain minun ikuista lepoa,
toivon rauhaa jossa ei
tarvise paeta

olenhan vasta 14,
mutta mahtuuhan minuun kaiken
moista.
joista olen kokenut pahimmat käänteet.
huominen päivä ei ole enää
se tärkeä

elän paine niskassa,
isä ikuisessa levossa.
iltaisin
valuu punaiset kyyneleet
yrittänyt monesti kasaantua,
yritykset päätynyt
lisää haavoille
ei pysty enää kukaan asiaa muuttamaan,
lääkäritkin sanoi
että on jo aika lopettaa,

en halua luopua toivosta,
minä kärsin, minua
pelottaa,
ja silti yritän

aurinko joka ilta laskee ja
tummuu.
ajatukst aina silloin harmaiksi muuttuu,
olennyt suuntani
valinnut,
vaikka olen elännyt eksapismissä,
eöi todellisuutta
paennut
ei pysty, ei kykene enää
miten hulluks tä ajattelu mut oikeen
tekee,
aina jokainen meistä lähtee,
ei oo kenenkään silti
luottamista
ei ees toivomustähteekään.
paineiden alla köysi
kaulassa,
vihdoin voisin levätä ikuisessa rauhassa
liittyä isäni seuraan,
kukaan ei tajua hänen lähtönsä hintaa
kukaan ei voi tietää miltä musta
tuntuu.


yritän päätänitunteet häviää ei tiedä mitä jää
selvittää,
sydän on vaan liian kylmä.

ei pysty henigittää, ei pysty
miettimään,
muisto sentään kaikesta jää.